torstai 10. syyskuuta 2015

Vegaaninen mikrokakku

 4rkl vehnäjauhoja
(4rkl kaakaojauhetta)
4rkl sokeria
3rkl vettä
1rkl sulatettua maidotonta voita
1/4tl suolaa
1/4tl leivinjauhetta
n. 1tl vanilijasokeria

Sulata voi mikrossa. Sekoita kuivat aineet keskenään mukissa, lisää vesi ja sulanut voi. Vettä voi lisätä, jos taikina tuntuu olevan liian jämäkkää ja tahmaista. Voit lisätä seokseen kaakaojauhetta, jolloin saat kakusta suklaisen. 
Laita mikroon pariksi minutiksi, pidä kuitenkin koko ajan silmällä, ettei kakku tule yli eikä pala.
Alkuperäisessä ohjeessa oli siis 3rkl maitoa ja yksi muna.
Ja tsädäm! Kakku on valmiina nautittavaksi.

Haluaisitteko lisää tämän kaltaisia vegaanisia leipomuksia tai kokkailuja?

-Santtu-Mari

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Cozy Black - gotten from mom

 Pari päivää sitten hengailin kokonaan mustissa. Okei, muun värisiä vaatteita ei taida vaatekaappini pitää sisälläkään :'D Aamulla oli hiukan viileää joten heitin tuon mustan villapaidan pääni yli ja lähdin kouluun.
Iltapäivä lenkillä alkoikin jo kuumuus tuntua, joten kiedoin sen lanteitteni ympäri. Lenkille laitoin myös rakkaat ja mukavat valkosiniset Filat jalkaan. Löysin ne kesällä Tesoman kirpparilta parilla eurolla. Fashion doesn't always cost millions.

 White Fila's shoes - Secondhand
Jeans - Kaubamaja, Talinn
Pullover - Gotten from mom 
Wig - Ebay?
Red heels - Gotten from mom
Bag - Gotten from mom

 Top - JC?
In Flames rubberbands - EMP

Tämä postaus tulee hieman myöhässä, yhtenä päivänä en jaksanut tätä kirjoittaa ja parina toisena sain tämän kuvien kanssa luonnoksiin asti mutten julkaistua. Nyt en ole muutamaan päivään ottanut asukuvia, koska niissä ei ole ollut mitään mielenkiintoista. Verkkarit ja huppari :'D 

Tänä viikonloppuna olin pitkästä aikaa porukoilla Tampereella enkä ottanut edes kameraa mukaan reissuun. Voisin vielä illalla napsia muutamat kuvat, kun pääsen kotiin ja esitellä pikku ostoksia Tampereelta. Myöhemmin tulee luultavasti isompaa postausta kunhan paketit tulevat ensin postissa ;) Ajattelin myös jossain kohtaa kirjoittaa itsestäni pienen esittelyn kopioiden vähän juttuja vanhasta blogistani. En suoraa myönnä blogiani muoti tai lifestyleblogiksi, vaan tänne tulee vähän kaikenlaista laidasta laitaan. Politiikan yritän pitää omilla sivuillani, enkä kirjoitella siitä tänne. Tapahtumia lukuunottamatta.
Tätä postausta kirjoitellessani loppuun, (eli nyt) istun junassa menossa takaisin kotiin.

All for now!
-Santtu-Mari

tiistai 1. syyskuuta 2015

In this secret place we are safe

Kävin sunnuntaina hieman sateisessa säässä napsimassa muutamat asukuvat. Mun piti lähteä Tampereelle katsomaan Santtua, mutta mutkien vuoksi en päässyt lähtemään. Hieman harmittaa, mutta ei voi mitään - oma syy siis oli tämä kömmähdys! 
Pohin pitkään menenkö itsenäni eli poikana vai tyttömäisesti. Pakkasin laukkuuni osa pitsisen pikkumustan, nahkalegginssit, pari eri peruukkia, korot sekä tumman sinisen kauluspaidan. Päälleni heitin binderin ja musta harmaat farkut ruskealla vyöllä, puin myös packerin. 
 Dress - Ebay
Bag - From mom
Heels - H&M
Wig - Light In The Box
 Kamalan laukkukasan mukana mulla oli äidiltä saatu ruskea "Michael Korss"
 Mekko on vielä snadisti liian pieni ja hieman näyttää, että odottaisin. Iltalenkille mukavaa motivaatiota :)
En ole siis mikään langanlaiha, eikä mielestäni kuulu ollakkaan pitääkseen itsestään (ja!) kivoista vaatteista. Minullakaan ei ole tarkoituksena laihduttaa, vaan tiputtaa BMI normaalipainon alueelle, ihan terveys syistä.
Tähän loppuun voisi kommentoida, että hovikuvaaja olisi jees. Puhelimen ja kameran kaukolaukaisin on aikamoinen pelastus (kiitos nykyteknologian!).

All for now!
- Santtu-Mari